Vammaistyön historia

Pohdi miten vammaisen henkilön vammaistyö on muuttunut 1900 luvun alusta vuoteen 2016? - 1800 luvulla vammaisia kuvattiin erilaisilla alentavilla termeillä, kuten; raajarikko, vaivainen, aistiviallinen, tylsämielinen. Vammasia lapsia tapettiin ja pidettiin erillään muista ihmisistä. Pikkuhiljaa kristinuskon myötä, asenteet alkoivat muuttua ja vammaisia alettiin sääliä ja suojella. - Luotiin köyhäintaloja ja jaettiin vastuita, kuka hoitaa milloinkin vaivaisia. - Jo ennen uutta vaivaishoitoasetusta mielisairaanhoito alkoi eriytyä vaivaisten ja vammaisten hoidosta. Mielisairaanhoito liitettiin osaksi sairaalatoimintaa 1840-luvulla. Tärkeimpänä tarkoituksen ei tosin niinkään ollut hoidon kehittäminen vaan vaarallisina ja väkivaltaisina pidettyjen ''hullujen'' eristäminen. - Vaivaistalojen määrä kasvoi nopeasti, ja vähitellen koko käsite ''vaivainen'' alkoi muuttua. - Kaupungit olivat kehityksen edelläkävijöitä. Niihin ryhdyttiin perustamaan kaupunginsairaaloita ja vammaisille tarkoitettuja erityiskouluja. Vaivaishoito -termi korvattiin köyhäinhoito -termillä ja köyhäintalot muuttuivat kunnalliskodeiksi 1900-luvun alkupuolella. - Vammaisten sairaanhoito oli hyvin kehittymätöntä 1800- luvun Suomessa. - Sairaanhoitajakoulutus alkoi maassamme 1867 Helsingin Diakonissalaitoksen yhteydessä, mutta valtion järjestämä sairaanhoitajakoulutus alkoi vasta 22 vuotta myöhemmin. - Sairaanhoidon tavoin vammaisten koulutus kehittyi nopeaan tahtiin 1800-luvun loppupuolella. Ensimmäinen kuurojenkoulu perustettiin jo 1846 Porvooseen. Sokeiden opetus alkoi Helsingissä ruotsinkielisenä 1865 ja Kuopiossa suomenkielisenä kuusi vuotta myöhemmin. Kehitysvammaisille syntyi oma koulunsa Pietarsaareen 1877 ja liikuntavammaisille työkoulu Helsinkiin 1890. - Näkökulma oli muuttunut: vaivaisten joukosta erottui erilaisia ihmisiä yksilöllisine avuntarpeineen ja kehittymismahdollisuuksineen. Alettiin oivaltaa, että avustettavana olemisen sijasta monella heistä olisi sopivan hoidon ja koulutuksen turvin mhadollisuus tehdä mielekästä työtä ja ansaita itse elantonsa. - Järjestäytynyt yksityinen hyväntekeväisyys lisääntyi voimakkaasti eri puolilla Eurooppaa 1800-luvun alussa. - Vaikka vammaistyö Suomessa vähitellen muuttui järjestäytyneeksi, aikaisempaa paremmin vammaisten yksilölliset tarpeet huomioon ottavaksi ja yhteiskunnan vastuulleen ottamaksi, kehitysvammahuollossa 1900-luvun alkupuoli oli varsinkin yleisten asenteiden valossa synkkää aikaa. - Yhteiskunnan suojelemiseksi uuteen avioliittolakiin 1929 lisättiin aikaisempaa huomattavasti enemmän avioesteitä. Läheisen sukulaisuuden lisäksi ehdottomia avioesteitä olivat mielisairaus ja tylsämielisyys. Lisäksi kaatumatautisten (epilepsiaa sairastavat), sukupuolitautia sairastavien ja synnynnäisten kuuromykkien avioliittoihin piti saada presidentin lupa. - Pakkosterilisaation laki astui voimaan 1935. Se kohdistettiin tylsämielisiin, vähämielisiin ja mielisairaisiin. Sitä käytettiin lähinnä niissä tapauksissa, joissa oli pelättävissä, että vajaakelpoisuus periytyisi jälkeläisiin tai lapset jäisivät asianomaisen vajaakelpoisuuden vuoksi huoltoa vaille. - Kehitysvammalaitoksissa tehtiin potilaan tahdosta riippumattomia sterilisaatioita yleisesti vielä 1950- ja 1960-luvuilla. - Suurin osa vaikeastikin kehitysvammaisista asui 1900-luvun alkupuolella kodeissaan, monet aikakaudelle tyypillisesti hyvin puutteellisissa olosuhteissa. Vammaista lasta pidettiin usein myös hävettävänä, ja hänet saatettiin sen vuoksi piilottaa perheen ulkopuolisilta ihmisiltä. Kunnallisessa vaivaishoidossa ei juuri ollut kehitysvammaisille sopivia hoitopaikkoja. - Vaikeasti kehitysvammaisten laitoshoito alkoi 1907 Sortavalan Diakonissalaitoksen yhteyteen perustetusta pienestä vajaamielislaitoksesta. - Sotien jälkeen yhteiskunta otti aikaisempaa slekeämmin vastuun kehitysvammahuollon järjestämisestä. Suomeen alkoi syntyä keskuslaitosjärjestelmä, jossa eri puolilla maata sijaitsevat laitokset kantoivat päävastuun kehitysvammaisten huollosta. - Uusien keskuslaitosten perustamisen ansiosta laitospaikkojen määrä nousi huomattavasti. Vuonna 1950 paikkoja oli 860 ja vuonna 1980 5590. Koska avohuolto ei kehittynyt samaa tahtia laitosten kanssa, niihin muutti myös ihmisiä, jotka olivat lähinnä vain opetus- ja työtoiminnan tarpeessa. - Kuntoutukseen kiinnitettiin paljon huomiota jo 1960-luvun lopulla, jopa niin paljon, että tavallinen elämä ja vapaa-ajan vietto saattoi joskus jäädä taka-alalle. - Laitoskeskeinen ajattelutapa alkoi vähitellen muuttua hajauttamista suosivaksi ja avohuoltoa alettiin voimakkaasti kehittää 1970-luvulla, samaan aikaan kun viimeisiä keskuslaitoksia vielä rakennettiin Helsinkiin ja Kainuuseen. - Suomen talvi- ja jatkosodassa vuosina 1939-1945 vammaitui pysyvästi uli 90 000 ihmistä. Vammaisuudesta tuli näkyvä ja nopeita toimenpiteitä vaativa ilmiö yhteiskunnassa. - Vuonna 1946 tuli voimaan invalidihuoltolaki, joka takasi muillekin kuin sodassa vammautuneille oikeuden saada valtion kustantamaa tai tukemaa lääkintähuoltoa, koulutusta ja työhuoltoa. Lain invalidi-käsitteen piiriin luettiin raajavammaiset, eräiden sairauksien vuoksi pysyvästi vammautuneet sekä sokeat ja kuuromykät. - Suomessa 1921 voimaan tullut oppivelvollisuuslaki vapautti oppivelvollisuudesta ainoastaan ''tylsämieliset idiootit''. Kuitenkin osa heikkolahjaisista tai fyysisesti vammaisista oli myös mahdollista vapauttaa koulunkäynnistä. - Poikkeavien lasten laitoshoitoa suosittiin yleisesti sekä asiantuntevaan hoitoon että erilleen sijoittamisen etuihin vedoten. - Kun kansakoulun vaatimustaso nousi, aikaisempaa pienempiinkin poikkeamiin, kuten lukemis- ja kirjoittamishäiriöihin, alettiin kiinnittää huomiota. Suurimmat kaupungit alkoivat oma-aloitteisesti järjestää erityisopetusta joko pienille ryhmille omissa luokissaan tai osa-aikaisesti muun opetuksen lomassa. - Aistivammaisten lasten opetus siirtyi erilliskouluista ja laitoksista osaksi kunnallista koululaitosta vasta vähitellen 1950-luvun lopulta alkaen. Kehitysvammaisten harjaantumisopetus tuli osaksi peruskoulua vasta 1985. Lievästi heikkolahjaisia opetettiin apukouluissa ja käytöshäiriöisiä varten alettiin perustaa tarkkailuluokkia. Pitkällisten keskustelujen ja 1990-luvun alun laman jälkeen vaikeimmin kehitysvammaisten opetus siirtyi kehitysvammahuollosta opetustoimen vastuulle elokuussa 1997. Lähteet: Esteistä mahdollisuuksiin -kirja, WSOY 2006