Vanhemmilla on juridisesti kasvatusvastuu lapsistaan. ''Hyvän kasvattajan'' määrittely on vaikeaa, ja siksi on syytä pohtia, mitä tarkoitetaan esimerkiksi kasvulla, kehityksellä, kasvatuksella, kasvatustyylillä ja kuka tai mikä on kasvattaja.
Meistä jokainen on kasvatuksen asiantuntija, sillä jokaista meistä on kasvatettu enemmän tai vähemmän tietoisesti; toisin sanoen olemme jokainen olleet aikanamme kasvatuksen kohteena.
Kasvatus
Kasvatuksella voidaan tarkoittaa kaikkia niitä välillisiä ja välittömiä toimia ja tekijöitä, joilla pyritään vaikuttamaan ja jotka vaikuttavat kasvatettavaan. Kasvatuksella pyritään tukemaan yksilön valmiuksia selviytyä itsenäisesti elämässä.
Kasvatuksen tavoitteet ja päämäärät määrittyvät aina yhteiskunnassa vallitsevien arvojen, normien, moraalikäsitysten ja ihmiskäsityksen pohjalta.
Kasvatus on myös sosialisaatioprosessi, jossa yksilö kasvaa yhteisön (lapsi perheen ja hoitoryhmän, kouluikäinen koulun, vastavalmistunut ammattiryhmänsä) jäseneksi, mutta myös samalla yhteiskunnan jäseneksi oikeuksineen, vastuineen ja velvollisuuksineen.
Kasvatus on aina vuorovaikutuksellista toimintaa, jossa nykykäsityksen mukaan niin kasvattaja kuin kasvatettavakin vaikuttavat toisiinsa. Kasvatus on paljolti aikuisen ja lapsen välinen vuorovaikutusprosessi. Kasvatustoiminnassa voi korostua opettaminen, hoito ja kasvattaminen, lasten hallinta ja valvonta tai yhteistyö lapsen kanssa.
Päivähoitokasvatukseen kuuluu lapsen tietoinen opettaminen ja ohjaaminen. Laajasti ottaen tämäkin kasvatus on yhdessäelämistä ja kokemista. Vaikka varhaiskasvatus (alle kouluikäisen kasvatus) antaa tilaa ensisijaisesti lapselle ja lapsen kehittymiselle ja pyrkii edistämään lapsen aloitteellisuutta ja itsenäisyyttä, vastuu kasvatuksesta ja sen käytännön ratkaisuista on aikuisella, kasvattajalla.
Kasvattaja
Kasvattajaksi on perinteisesti määritelty pienen lapsen hyvinvoinnista huolehtiva henkilö. Lapsen vanhemmilla onkin ensisijainen kasvatusvastuu lapsistaan. Oikeutus lapsen kasvattamiseen mielletään aseman perusteella ja moniin ammatteihin tai tehtäviin liittyväksi (päiväkodissa työskentelevät, opettajat koulussa jne.).
Konkreettisen henkilön lisäksi kasvattajaksi voidaan mieltää myös jokin taho (luonto, harrastus, toverisuhteet yms.), jolloin ei ajatella niinkään yksittäistä henkilöä. Kasvatukseen vaikuttavat myös se ympäristö ja ne olot, joissa kasvua ja kasvatusta tapahtuu, kuten mm. kodin maantieteellinen sijainti, asuinympäristö ja olosuhteet, yhteiskunnan taloudellinen tilanne, perheen vuorovaikutustilanne ja viime kädessä yksilön oma fyysis-psyykkinen tila. Välillisesti vaikuttavia ovat myös esimerkiksi tiedotusvälineet, kuten radio, lehdistö, televisio, mainonta, elokuvat jne.
Kasvatustietoisuus
Kasvatustietoisuutta on totuttu pitämään ammattikasvattajan tunnusmerkkinä. Kasvattaja toimiminen perustuu tällöin tietoisiin kasvatustekoihin. Tiedostamaton kasvatusteko taas perustuu kasvattajan omaan arkitietoon. Jokaisella kasvattajalla on sisäistettynä omasta lapsuudestaan omien vanhempiensa ja muiden kasvattajien (esim. ystäväperheiden, käytännön opiskelun ohjaajan) antama malli kasvattajan olosta.
Kasvatustietoisuus tulee esille mm. kasvattajan kasvatusteoissa ja -toiminnassa ja tietysti myös puhessa.
Lapsikeskisyys
Lapsikeskeinen (=lapsesta käsin lähtevä) kasvatusajattelu pohjaa lapsen yksilöllisyyden kunnioittamiseen ja yksilöiden välisen tasa-arvon ihanteeseen.
Jo vastasyntyneellä lapsella on paljon ominaisuuksia. Vauva ei ole ''tabula rasa'' (tyhjä taulu), kuten joskus on väitetty. Jokainen lapsi on erilainen yksilö, hänet koetaan arvokkaaksi ja hyväksytään sellaisena kuin hän on. Lasta ei soviteta ennalta määrättyyn muottiin, vaan kasvattaja kunnioittaa lasta yksilönä ja ottaa toiminnassaan huomioon kunkin lapsen erilaiset tarpeet ja kiinnostuksen kohteet.
Lapsikeskeisyyttä painottava kasvattaja haluaa olla lapsen kehityksen tukija ja monipuolisen toiminnan turvaaja. Hän kunnioittaa lapsen omia valintoja. Hän ei kuitenkaan jättäydy syrjään ja oleta, että lapsi tietää ja osaa kaiken ja että tämä ei tarvitse aikuista muuhun kuin turvaamaan perustarpeensa. Kasvattaja havainnoi lasta yksilönä ja ryhmässä, hän pitää lasta vuorovaikutuksessa tasa-arvoisena kuitenkaan luopumatta aikuisen vastuustaan. Kasvattaja turvaa lapsille myös mahdollisuuden vuorovaikutukseen myös toisten lasten kanssa.
(Kirja: M. Aaltonen, T. Ojanen, T. Sivén, R. Vihunen, M. Vilén. 2006. Lapsen aika. WSOY. Porvoo. Sivut 115-117)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti